Tämän päivän toimistomuoti

Muoti on vallannut nykyään joka ikisen paikan, missä on vain ihmisiä ja pukeutumista. Niin kaduilla vapaa-ajalla, harrastuksien parissa kuntosaleilla ja erittäin vahvasti myös työpaikoilla ja toimistoissa. Varsinkin toimistomuoti on hyvin mielenkiintoinen aihe, sillä se noudattelee hyvin perinteisiä ja klassisia suuntaviivoja, mutta on kuitenkin. Toimistomuoti onkin erittäin kiinnostava aihe, koska se koskee niin monia erilaisia ihmisiä ympäri maailmaa. Ja vaikka kulttuurieroja löytyy normaalisti paljon, ei toimistojen ulkoasussa niitä aivan tuhottomasti löydy.

Sanomalehti Karjalainen on käsitellyt uutisartikkelissaan toimistomuotia seuraavanlaisesti:

Toimistomuotia
Yksinkertainen on tyylikästä

”Toimistotyylin kulmakivi on tummasävyinen jakku tai pikkutakki, jonka laatuun kannattaa satsata.

- Luonnonmateriaalit, kuten villa ja pellava, ovat parhaita valintoja jakkuun. Tällöin jakku on lämmin, muttei hiostava, stylisti Sohvi Nyman ohjeistaa.- Jakun tulee istua täydellisesti hartialinjaan sekä vyötärölle ja lanteille. Myös oikea hihanpituus on tärkeää; hihan tulisi tulla noin sentin ranneluun alapuolelle, Nyman jatkaa.

Jakun pariksi ei aina tarvitse pukea suoria housuja ja kauluspaitaa, vaan rennommassa lookissa jakun alle voi sujauttaa myös T-paidan ja alaosaksi voi valita kuviolliset tai voimakkaan väriset housut.

Printtihousut yhdistettynä bleiseriin tai kauluspaitaan ja neuletakkiin ovat tyylikäs, mutta muodikas yhdistelmä toimistoon. Korkeavyötäröinen kynähame on naisellinen ja trendikäs valinta työpukeutumiseen.

Nymanin mukaan siisti kotelo- tai kietaisumekko, joko neuletakin tai jakun kanssa, on myös sopivan asiallinen, mutta rento vaihtoehto.”

Ammattistailistikin siis toteaa tässä, että vaihtoehtoja löytyy erittäin paljon. Usein nämä vaihtoehdot ovat kuitenkin melko samankaltaisia teemoiltaan, mutta onneksi pienillä yksityiskohdilla saa aikaan persoonallisuutta.

Myös miesten muotia

Toimistomuoti on asia, joka koskee yhtälailla sekä miehiä että naisia. Myös miehet voivat olla erittäin tyylikkäitä, eivätkä pelkästään tylsiä harmaita neuleita pitäviä ”konttorirottia”. Miehillä eri väriset kauluspaidat tuovat kivasti eloa toimistopäivään. Kun oikean värisen kauluspaidan yhdistää oikeaan neuleeseen tai vaikkapa liiviin, saadaan aikaan todella kiva ja piristävä kokonaisuus. Tähän voidaan lisätä vaikkapa rusetti tai kravaatti, ja toimistopäivän jälkeen voi samoilla vaatteilla suunnata vaikkapa treffeille! Naisten silmää kun nykyään tuntuu miellyttävän komeat, tyylikkäät ja klassiset miehet. Ja tämä saattaa myös parantaa miehen työntekokykyä, kun hän pukeutuu mielekkäästi itselleen ja tuntee itsetuntonsa paranevan.

Ei pelkästään vaatteissa

Muotia ilmenee toimistoissa vaatteiden lisäksi myös toimistotarvikkeissa. Esimerkiksi erilaiset tuolit voivat olla hyvä tapa näyttää, että itseltäkin löytyy sitä haluttua hyvää makua ja tietämystä siitä, mikä on tällä hetkellä muodissa. Myös käytännöllisyys voi nousta esiin muodikkuuden lisäksi, kuten on käynyt vaikkapa satulatuolin kohdalla. Satulatuolit ovat kauniita ja yksinkertaisia esineitä, mutta todella ergonomisia ja hyvinvointia parantavia.

Muita toimistokalusteita, joissa voi muotia seurata, ovat varsinkin työpöydät. Haluatko antaa arvokkaan kuvan? Silloin kannattaa tilata tavarantoimittajalta puinen, mielellään tumman sävyinen pöytä. Pöytä tulee pitää tällöin siistinä, ja sopivan yksinkertaisena, jolloin ryhdikkyys korostuu ja myös pöydän takana oleva henkilö saa osansa tästä komeudesta.

Muoditon tuoli
Onko tällainen tuoli mielestäsi muodikas?

Myös pienemmät asiat voivat olla muodikkaita. Mietitäämpä vaikka yhtä yleisimmistä asioista, mitä toimistoissa käytetään: post it-lappuja. Näitä tuntuu löytyvän vähän joka puolelta seiniin ja oviin liimattuina ja ne näyttävät miltei aina samalla. Vaan mitäpä jos leikkaisit itse lappuvihkon uuteen muotoon ja piristäisit täten muiden työkavereittesi päivää? Esimerkiksi eri sisutuslehdistä saa tietoa, mitkä asiat ovat milloinkin muodissa, ja muodikkaita muotoja kannattaakin myötäillä!

Siispä seuraavan kerran kun menet viikonlopun jälkeen työpaikallesi, mieti kotoa lähtiessäsi, miten voisit piristää pukeutumisellasi ja luovuudella myös muiden työpäivää? Ja vieläpä muodikkaasti!