Koti \ Vinkit

Millä tavoin voit parantaa kotisi turvallisuutta?

Kodissa pitää olla turvallista. Oli koti sitten missä tahansa, mutta turvallinen sen pitää olla! Kukapa uskaltaisi enää nukkua kunnon sikeitä yöunia, kun aamulla herätessäsi huomaisit rosvo-Roopen käyneen hipihiljaa. Pitkään kestää päästä yli kodin murrosta, jos sellainen kohdalle sattuu!

Huomio siihen mitä puhut ja kerrot

A1-luokan turvallisuusjippo taitaa olla se, että pohdit ihan itsekseen mitä puhut ja kenelle puhut. Onhan se kiva somessa hehkuttaa, kuinka ostit juuri uuden Macbookin ja telkkarin sekä postailla kuvia siitä, miten kauniisti kesäaurinko paistelee uusien verhojen lomasta kämppään sisälle. Parin viikon päästä kyseisitä somepostauksista voikin jo laittaa uuden, jossa kerrot lähteväsi kaveriporukalla viikoksi mökille Lappiin. Jihuu, viikko lomaa! Jihuu, rosvoilla viikko aikaa tyhjentää sun kämppä!

Pidä siis huoli siitä, ettei ihan kaikkea tarvitse kailottaa somessa. Toki koskaan rosvoilusta ei voi uhrina ollutta syyttää, ei missään nimessä. Mutta varovaisempi voi aina olla. Ja vaikka somessa olisit varovainen, muista olla sitä myös lähikuppilassasi. Ei ehkä pidä kailottaa paikallisessa räkälässä suureen ääneen, että sinä ja kolme naapuriasi lähdette lomalle kaikki samaan aikaan.

Valaistus

Sikäli mikäli mahdollista, ajasta ulkovalot tai aseta ne liiketunnistimelle. Jokainenhan sen osaa ajatella, että jos rötöstelyhommissa ollaan ja äkkiseltään pihavalot syttyvät. Jo tulee kiire lähteä livohkaan.

Aikataulu

Rosvo-Roopet ovat niin keljuja, että saattavat seurailla elämääsi useammankin viikon ajalta. Tietävät koska lähdet töihin ja mihin aikaan palaat. Milloin lähdet salikassin kanssa ulos ovesta ja kuinka kauan suurin piirtein viivyt. Pohdi siis omia rutiinejasi. Onko jokaisen päiväsi aikataulu suurin piirtein sama? Säntääpä salille joskus myöhemmin illalla tai aiemmin aamulla, menee rosvo-Roopeillakin vallan suunnitelmat sekaisin, jos on mennäkseen.

Lemmikit

Otettakoon nyt esimerkkinä koira. Koirathan ovat äärimmäisen tarkkakuuloisia otuksia. Koiran ei todellakaan tarvitse edustaa Kaukaasian paimenkoiraa, vaan kyseessä voi olla ihan mikä tahansa koira. Rosvo-Roope kun tajuaa asunnossa olevan lemmikin, joka vaistoaa yöllisen murtokeikan, saattaa keikka jäädä kesken nopeammin kuin rosvo itse uskookaan. Koiran ei tarvitse kuin epänormaalilla käytöksellään haukahtaa keskellä yötä niin, että omistaja herää, on murtokeikka pielessä.

Jos harrastuksena kuitenkin on hamsterinäyttely ja laadukkaiden rotuhamsterien kasvatus, ei murtovarkaiden pelossa tarvitse lajia vaihtaa. Sen kuin kouluttaa hamsterin murtovarkaiden varalle kiljumaan..

Turvapalvelut

Ja näitä sitten riittää joka lähtöön ja eri firmoista. On olemassa liiketunnistimella toimivia hälytysjärjestelmiä, oviin asennettavia murtotunnistimia, sisälle asetettavia kameroita ja mitä kaikkea mahdollista vielä. Aivan taatusti jokaiselle kiinnostuneelle löytyy omanlainen pakettinsa, kunhan vain jaksaa ottaa asiasta selvää ja kysellä tarjouksia eri palveluntarjoajilta.

Kyseiset murtohälytysjärjestelmät toimivat yleisesti, joko sisälle asetettavien kameroiden kautta tai hälytyksellä suoraan vartijalle. Murtohälytyksen tullessa, soitetaan siis talon tai asunnon omistajalle ja kysytään lupa varmistaa tilanne sisälle asennetuista kameroista ja samalla asuntoon saadaan kuuluville puhe. Toiset järjestelmät taas ilmoittavat murtohälytyksen suoraan vartijalle ja vartija kaartaa paikalle mahdollisimman nopeassti tarkastamaan tilanteen.

Jos haluat taas ns. budjettiratkaisun, mutta kuitenkin jotain turvaa, voit hankkia vaikkapa kameravalvonnasta kertovia tarroja varoittamaan vartioinnista. Mahdollisille kutsumattomille vieraille ei tietenkään tarvitse kertoa, ettei sinulla oikeasti ole ostettuna vartiointiliikkeiden palveluja!

Tutustu naapureihin

Muuttaessasi uuteen asuntoon, tutustu uusiin naapureihisi. Tällöin naapurisi tiedostavat, kuka asunnossa oikeastaan asustelee ja itse tiedät kuka naapurustossasi asustelee.

Naapureista saattenee olla hyötyä, kun poistut viikon lomalle. Hyvissä väleissä olevan naapurin kanssa voi sopia postin noutamisesta sekä siitä, että hän pitäisi hieman huushollia silmällä sinun poissaollessasi. Talvella naapuri voi myös lykätä lumet pihastasi tai pihan edustalta, jotta rosvo-Roopejen silmään näyttäsisi siltä, ettei huusholli aivan tyhjä ole. Pidä siis huoli naapureistasi, koska he voivat pitää myös huolen sinusta.

Miehet \ Muoti \ Vinkit

Mitä antaa miehelle lahjaksi

Vinkkejä miehen syntymäpäivälahjaksi

Se mitä miehelle voisi ostaa lahjaksi, ei ole mikään helppo tehtävä. Jos ei tunne kunnolla miestä niin tehtävä on entistä vaikeampaa. Omalle miehelle, isälle, veljelle tai muulla läheiselle on helpompi ostaa lahja, kun tietää hyvin millaisesta he pitävät. Hyviä vinkkejä voi silti miettiä, kun etsii lahjaa.

Nuori mies

Jos syntymäpäiväsankari on nuori mies, hänelle mieluisia lahjoja voisivat olla lahjakortti johonkin vaateliikkeeseen tai muuhun nuorten suosimaan kauppaan. Jos lahjan antaja ei itse ole nuori tai muuten seurannut nuorten viimeisimpiä trendejä, valmiiksi ostettu vaate tai muu ei usein onnistu niin että saaja siitä pitäisi. Parasta on antaa nuorelle miehelle siis lahjakortti. Toinen vaihtoehto on antaa rahaa, koska nuoret usein ovat vielä opiskelijoita ja heille ylimääräinen raha on aina tervetullutta. Rahan ja lahjakortin lisäksi voi ostaa jotain pientä vielä lisäksi, jotta lahjan antajakin saisi antaa jotain konkreettista, joka jäisi syntymäpäiväsankarille mieleen. Senkin keksiminen vaatii sen että tuntee nuoren miehen paremmin.

Villapaita lahjaksi
Villapaita on tyylikäs, ajaton lahja

Keski-ikäinen mies

Keski-ikäiselle miehelle raha ei yleensä ole hyvä lahja. Se voi jopa loukata, kun kyseessä on jo aikuinen mies, jonka pitäisi olla työssä, jossa tienaa hyvin elääkseen. Ja jos ei sillä hetkellä sattumalta ole niin rahan saaminen voi tuntua silti huonolta. Keski-ikäiselle miehelle voi viedä vaikka hyvää viskiä ja sikarin. Sen ikäinen mies osaa jo varmasti itse ostaa vaatteensa ja muut tarvitsemansa tavarat, joten tällaiset kulutustavarat voisivat olla hyvä lahja. Jos haluaa antaa, jotain joka jää hänelle muistoksi niin lahjaan voi yhdistää vaikka kristalliset viskilasit.

Iäkäs mies

Iäkäs mies voi jo ajatella että hänen iässään tavaralla ei ole enää juuri merkitystä, koska hautaa niitä ei saa kuitenkaan mukaan. Jos tuntee miehen hyvin ja on viettänyt hänen kanssaan paljon hyviä hetkiä ja käynyt jopa matkoilla yhdessä niin yksi lahja voisi olla elokuva hänestä. Hänestä löytyy varmasti paljon kuva- ja videomateriaalia, jos on hänen seurassaan ollut paljon vuosien varrella. Materiaalin voi myös kerätä muilta hänen tutuiltaan. Lähes kaikista ihmisistä löytyy jotain, josta voisi kerätä videoksi asti materiaalia. Videon voi osatessaan tehdä itse, pyytää apua joltain tai sitten tilata sen joltain firmalta.

Elämänkerta dokumentti
Vanhemmalle miehelle voi antaa dokumentin hänestä itsestään lahjaksi

Urheilusta pitävä

Jos mies pitää urheilusta ja tietystä tai tietyistä lajeista, lahja on helppo valita liittyen nimenomaiseen urheiluun. Jos lajina on vaikka jääkiekko niin hänelle voi ostaa hänen lempi joukkueen peliin lipun ja vaikka ihan VIP-puolelle. Jos hänellä ei vielä ole joukkueen pelipaitaa niin sekin olisi varmasti mieluinen lahja.

Kulttuurista pitävä

Jos mies pitää kulttuurista ja musiikista niin lahjakin voisi liittyä niihin. Se voisi olla lippu johonkin teatteriesitykseen tai konserttiin. Jos hänen lempi artistilta on sattumalta ilmestynyt levy vasta, niin sellaisenkin voisi hänelle ostaa. Kannattaa selvittää kuitenkin ettei hänellä sellaista jo ole.

Tyylitajuiselle miehelle

Jos haluat itsekkin nauttia miehesi syntymäpäivälahjasta, on hänen ulkonäköönsä liittyä lahja silloin paras valinta! Samalla voit hieman vihjata hänelle, että kaiken ikäisten tulisi pysyä ajan hermolla, ja että muodikasta puolisoa on mukavampi katsella. Joku kiva, tyylikäs villapaita on esimerkiksi ajaton ratkaisu. Tai jos miehesi tykkää laittaa hiuksiaan, uudella hiusvahalla voi varmasti saada ihmeitä aikaan. Sinä tunnet hänet parhaiten, joten osaat varmasti valita oikein!

Rauhallinen kotona viihtyvä

Jos mies on rauhallinen ja viihtyy paljon kotona niin hänelle ei voi ostaa lahjaa, jonka takia hän joutuisi lähtemään vaikka konserttiin tai ravintolaan syömään. Hänelle voi ostaa vaikka lahjakortin johonkin nettikauppaan ja hän voi sitten kotona ollessaan sieltä tilata jotain. Nettilahjakortti voi olla myös sellainen, että sillä voi tilata kotiin jotain hyvää ruokaa.

Hyvä lahja riippuu siis paljon miehen iästä ja luonteesta. Mies pitää tuntea, jotta hänelle voi ostaa jonkin henkilökohtaisen lahjan. Muuten lahjan pitää olla jotain yleisempää, joka sopii lähes kaikille miehille.

Lemmikit \ Vinkit

Kotieläinten ruokkiminen

Näin voit ruokkia lemmikkisi mahdollisimman terveellisesti ja monipuolisesti

Meille ihmisille on paljon ohjeita miten pitäisi syödä, jotta söisi terveellisesti. Yhtä tärkeää tämä on myös meidän lemmikeille. Lemmikkikään ei voi syödä yksitoikkoista ruokaa, jotta pysyisi terveenä ja turkki kiiltäisi. Se mitä lemmikin täytyy syödä, riippuu siitä millainen lemmikki on kyseessä. Esimerkiksi koirat ja marsut tarvitsevat ihan erilaista ravintoa. Koirat syövät lihaa ja marsut rehuja.

koirien ja kissojen terveellinen ruokavalio

Kun koira syö terveellisesti se tarkoittaa sitä että koiran ruuansulatus toimii oikealla tavalla. koirat ovat lihansyöjiä ja koirien ruunasulatuskanava on pieni. Siksi koira tarvitsee korkeaenergistä ruokaa, jota ei tarvitse syödä hirveän isoina annoksina. Koirien hampaat ovat sellaiset, että niillä on hyvä paloitella ruokaa, mutta ei jauhaa. Jos koiralle antaa vaikka omenan, se nielaisee sen suurena palana ja ei hyödy siitä ravinnon kannalta mitenkään. Tämä johtuu siitä että sen pitäisi rikkoontua ennen mahaan menoa, jotta siitä saisi jotain ravintoarvoa. Koiran tärkeä energianlähde on rasva ja proteiini. Koira tarvitsee myös monia vitamiineja ja hivennäisaineita. Koira ei tarvitse välttämättä hiilihydraatteja, mutta kestää niitä jonkin verran.

Mitä koiralle sitten voi syöttää? Helpoiten pääsee jos ostaa koirille tarkoitettua kuivamuonaa ja purkkiruokaa. Näitä on monen laatuisia ja kannattaa tarkistaa että niistä löytyy proteiinia tarpeeksi. Aivan halvimmissa ruuissa ei ole kaikkea mitä koira tarvitsee, joten koiralle pitää olla varaa ostaa vähän kalliimpia koiranruokia. Koirien ruokaa myydään myös pakasteena, mutta ne ovat kalliimpia kuin muut vaihtoehdot. Myös erilaisia lisäravinteita kannattaa laittaa ruokakuppiin, jos epäilee yhtään esimerkiksi omega-3 rasvahappojen puutosta koiralla. Useat valmistajat tarjoavat kalanmaksaöljyjä koirille, joiden hinta ei yleensä päätä huimaa!

Terve kissa
Kissat tulee ruokkia oikein, jotta ne pysyvät terveinä

Kissa tarvitsee proteiinia lähes kaksi kertaa enemmän kuin koira. Moni luulee että kissa tarvitsee kalaa, mutta tämä voi olla monelle kissalle jopa kiellettyä. Raaka kala tuhoaa B1-vitamiinia kissan elimistössä ja tämä voi aiheuttaa kissalle esimerkiksi hermosto-oireita. Kissa on lihansyöjä, joten sen pitää saada monenlaista lihaa: nautaa, possua, kanaa ja esimerkiksi monia sisäelimiä. Vesi on tärkeä kissalle kuten koirallekin. Ilman vettä kissan aineenvaihdunta ei toimi kunnolla ja solujen muodostaminen ei onnistu.

Jyrsijät ja muut pienet lemmikit

Kanit ovat aika suuria lemmikkejä, vaikka ne eivät syö lihaa. Sitä niille ei siis saa antaa missään nimessä. Kanin terveellinen ruokavalio koostuu heinästä, pelleteistä, vihanneksista ja vedestä. Kanilla pitää olla aina saatavilla kuivaa heinää ja raikasta vettä. Kuivattu heinä pitää kanin suoliston kunnossa. Kani tarvitsee myös kovaa pureskeltavaa, jotta kanin hampaat eivät kasva liian pitkiksi. Kova pureskeltava voi olla vaikkapa oksa tai varpu.

Marsun ruokinta on aika samanlaista kuin kaninkin. Mutta ei kuitenkaan ihan samanlaista. Jos ostaa kaupasta jonkin ruuan, jossa on kanin sekä marsun ja muiden jyrsijöiden kuva niin ruoka ei ole laadukasta. Ruuan pitää olla juuri tarkoitettu marsulle, jotta siitä löytyisi marsun tarvitsemat aineet. Marsu tarvitsee C-vitamiinia, koska marsun elimistö ei tuota ollenkaan itse sitä. C-vitamiinia voi vaikka sekoittaa marsun veteen. Marsun kuivaruuassa täytyy olla kalsiumia ja fosforia tietyssä suhteessa toisiinsa.

Jyrsijän ruokinta
Jyrsijät tarvitsevat vitamiineja

Pienemmät jyrsijät myös tarvitsevat juuri niille tarkoitettuja kuivaruokia eli niille ei voi ostaa marsun tai kanin siemensekoituksia. Esimerkiksi hamsterin siemenseoksen tulee koostua tietystä määrästä proteiinia, kuitua ja rasvaa.

Lemmikkien terveellinen ruokavalio riippuu myös siitä minkä ikäinen lemmikki on kyseessä. Nuoret lemmikit tarvitsevat yleensä enemmän ravintoa, koska ne kasvavat hurjaa vauhtia. Jos lemmikki on raskaana tai se imettää se tarvitsee myös silloin enemmän ruokaa kuin normaali aikuinen lemmikki.

Hampaat \ Naiset \ Vinkit

Vinkkejä suun hoitoon

Miten saat hampaasi näyttämään mahdollisimman hyvälle?

Puhtaus

Tietenkin asiallinen hampaiden puhtaana pito, auttaa hampaitasi näyttämään mahdollisimman hyvälle. Harjaa hampaasi aamun illoin ja huolellisesti. Aloita harjaus takahampaista edeten eteenpäin käyden jokaisen hampaasi huolellisesti lävitse. Käytä ennen harjausta hammaslankaa, jotta saat hammasvälitkin putsattua kunnolla. Hammasvälien putsauskin auttaa hampaistasi näyttämään hyvältä.

Kaunis hymy
Puhtaat hampaat takaavat kauniin hymyn

Hammastahnat

Hammastahnoja on kaupoissa monenlaisia ja eri merkkejä. On olemassa paljon erilaisia valkaisevia hammastahnoja, joita kannattaa käyttää hampaiden ulkonäköä ajatellen. Jos käyttää valkaisevaa hammastahnaa päivittäin, valkenee hampaasi pieninä asteina kokoajan, ja se saa hampaasi näyttämään hyvälle sekä terveille.

Suuvesi

On olemassa myös todella paljon erilaisia suuvesiä, jotka kaikki vaikuttavat hampaisiin eri tavalla. Jos haluat että hampaasi näyttävät mahdollisimman hyvältä, kannattaa valita kaupan hyllyltä valkaisevaa suuvettä. Jos käytät valkaisevaa suuvettä ja hammastahnaa samaan aikaan, saan nopeammin tuloksia hampaiden näyttävyyteen. Suuvettä voi käyttää päivittäin hampaiden pesun jälkeen.

Oikominen

Hampaiden oikominen aikuisiällä on yleistynyt runsaasti, eikä sitä pitäisi kenenkään pelätä. Oikomisessa saadaan tuloksia todella nopeasti, ja se kaunistaa hampaitasi todella paljon. Vaikka hampaiden oikomiseen ei ole kiinnitetty nuorempana huomiota, voi sen nykyään tehdä aikuisenakin hammaslääkärissä.

Valkaisu

Hampaiden valkaisu on nykyään todella suosittu tapa korostaa hampaiden kauneutta ja kasvojen ilmettä. Jos pelkät hampaiden valkaisu tuotteet kuten hammastahnat ja suuvedet eivät riitä, voit tehdä kunnollisen hampaiden valkaisun hammaslääkärillä. Kotivalkaisuja ei kannata tehdä, sillä ne saattavat aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Väärin käytettynä valkaisuaineet saattavat ärsyttää ikeniä ja nielua. Tee hampaiden valkaisu siis mieluiten hammaslääkärissä, ammattilaisen hoivissa. Hammaslääkärissä on monenlaisia valkaisuja, jotkin ovat kevyempiä ja valkaisevat joitakin asteita, ja suuremmat valkaisut valkaisevat hampaitasi useita asteita kerrallaan. Valkaisu kannattaa myös siksi tehdä hammaslääkärissä, koska hammaslääkäri tarkistaa hampaasi huolella ennen valkaisua, sillä jos hampaissasi on reikiä tai muita vaurioita, ei valkaisua saisi tehdä. Monet käyvät Virossa valkaisemassa hampaansa, mutta myös Suomessa ja varsinkin Helsingissä hampaiden valkaisu on erittäin laadukasta eikä loppujen lopuksi älyttömän kallistakaan.

Korjaa vanhat paikat ja käy hammaslääkärissä

Sopiva hammastahna
Oikean hammastahnan valitseminen on tärkeää

Vanhat paikat kannattaa käydä uusimassa, sillä ne keräävät värjäymiä paljon nopeammin kuin normaali hammasluu. Vanhat paikat myös usein lohkeilevat ja saattavat tuntua pahalta suussa. Pidä huolta että hampaasi ovat kunnossa. Hammaslääkärissäkin kannattaa käydä tarkistamassa hampaiden kunto melkein vuosittain. Hammaslääkäri tai hammashygienisti puhdistaa hampaasi, ja kertoo tarvittaessa jos ne tarvitsevat erikoishoitoa. Kun hampaasi oikeasti voivat hyvin, näyttävätkin ne paremmalta.

Varo värjääviä aineita

Hampaiden valkeutta pystyy ylläpitämään siten, että välttelee mahdollisimman paljon hampaita värjääviä aineita. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi punaviini, musta kahvi, tee, kolajuomat, mehujää, karpalomehu, soijakastike, tomaattikastike, mustikka ja tietenkin tupakka. Suurimmat värjäymät voi estää huuhtelemalla suun vedellä tai suuvedellä syönnin tai juonnin jälkeen. Purukumin syöminenkin poistaa värjääviä aineita suustasi. Muista kun peset hampaasi aamulla ja illalla, pese huolellisesti myös kielesi. Ihmisen kieli toimii kuin pesusieni, joka imee itseensä värjääviä aineita, joka taas värjää hampaitasi.

Autoilu \ Naiset \ Vinkit

Tietoa autoista

Mitä myös naisten kannattaa tietää autoista?

Auto on suurimman osan suomalaisten käytössä päivittäin, mutta jokaisen kannattaisi tietää perusasiat autoista. Perus tiedot autoista, auttavat jos esimerkiksi on ostamassa uutta autoa. Usein tietämättömiä ihmisiä huijataan ostamaan auto ylihintaan, vaikka autossa on suurempia vikoja.

Kulutus

Aina on hyvä tietää paljonko auto suurin piirtein kuluttaa sitä ajaessa. Mitä vähemmän polttoainetta auto kuluttaa, sitä parempi. Kun esimerkiksi ostat autoa, kysy edelliseltä omistajalta, paljonko auto kuluttaa polttoainetta.

Auton ulkonäkö
Autoista on hyvä tietää muutakin kuin ulkonäkö

Diesel vai bensa

Tietenkin on tärkeää tietää kumpaa tankkaat autoosi, dieseliä vai bensaa. Tämän saat kätevimmin tarkistettua rekisteriotteesta, mutta usein auton takaosassa on merkintä polttoaineen laadusta. Kun ostat autoa, kannattaa sinun harkita huolellisesti haluatko diesel auton vai bensalla kulkevan. Diesel vero on tunnetusti huomattavasti kalliimpi kuin bensan vero, mutta diesel auto käy huomattavasti halvemmaksi jos ajat todella paljon. Mieti siis tarkkaan paljonko tulet ajamaan, ja valitse sitten vasta, kumpi laatuisen haluat.

Taka- vai etuvetoinen?

On hyvä tietää onko auto taka- vai etuvetoinen. Näiden autojen ohjattavuudessa on nimittäin todella paljon eroa. Takavetoiset autot toimivat siten että takapyörät tekevät työn ja etupyörät vain rullaavat. Takavetoiset ovat helpommin ohjattavia ja hallittavia autoja kuin etuvetoiset.

Verot

Kun omistat auton, sinun pitää maksaa siitä myös veroa. Verojen suuruudet vaihtelevat suuresti, mutta periaate on se että mitä suuremmat päästöt, sitä suuremmat verot. Jos veroja ei maksa ajallaan, ei autolla saa ajaa. Autolle pitää myös ottaa liikennevakuutus, joka on ilman bonuksia melko kallis, vaikka bonuksia kerääntyy melko nopeasti. Jokaisessa autossa on oltava vähintään liikennevakuutus, joka kattaa kolarit, mutta on olemassa puoli kaskoja sekä täyskaskoja ynnä muita mahdollisia täyte vakuutuksia, jotka korvaavat muunlaisia tapaturmia sekä varkauksia tai ilkivaltoja. Ota siis huomioon myös se että autoon ei riitä pelkkä polttoaineen ostaminen, vaan kuluja on myös paljon muitakin.

Perusopit

Auton moottori
Jokaisen autoilijan olisi hyvä tietää edes jotain auton moottorista

Kaikkien ei ole tarpeen osata korjailla autoa joka puolelta, mutta autonhuoltoon liittyvät perusopit on kaikkien hyvä tietää. Tietenkin pitää tietää kuinka auto tankataan oikein ja oikeilla polttoaineilla. Lisäksi on hyvä osata täyttää esimerkiksi pissapoika, joka on todella helppo, kun sen kerran joku opettaa. Kaikkien pitäisi myös osata lukea auton varoitusvaloja, joita ovat: jarrut, akku, moottori, hehkutus, luistonesto, polttoaine, jäähdytys, hätävilkku, öljy, sumuvalot, turvavyö ja jarrujärjestelmä, lähes kaikissa autoissa. Joissain autoissa saattaa olla enemmän merkkejä ja joissain taas suppeammin, ja nämä riippuvat usein paljon auton iästä. Opettele siis lukemaan näitä merkkejä, jotta tiedät mitä tarkoittaa kun esimerkiksi moottorin valo syttyy. Opettele myös lukemaan muita mittareita, esimerkiksi moottorin lämpötilamittaria ja tietenkin polttoaine mittaria.

Kilometrit ja remontit

Kun olet ostamassa autoa, kannattaa heti kysyä, paljonko autolla on yhteensä ajettu. Jos mittarissa on paljon kilometrejä, tietää se sitä että autoon täytyy usein tehdä paljon peruskorjauksia. Esimerkiksi joissain autoissa jakopäähihna pitää vaihtaa 40 000 kilometrin välein, mutta joissain autoissa on suositus jopa 100 000 kilometrin välein, mutta ne ovat usein uudempia autoja. Ota siis selvää tarkasti, paljon autolla on ajettu, ja mitä remontteja siihen on jo tehty. Remontit pitäisi kaikki olla merkitty huoltokirjaan, joten lue sekin tarkasti. Joissain tilanteissa autoa voidaan olla muokattu, eli ”tuunattu”, vaikkapa vaihtamalla auton alustasarja. Tämä voi tuottaa ongelmia katsastuksessa, joten siitäkin on hyvä ottaa selvää!

Häät \ Naiset \ Vinkit

Mitä tehdä tyttöporukan polttareissa?

Mitä tehdä tyttöporukan polttareissa?

Polttareiden ohjelma on muuttunut viime aikoina paljon. Muodissa ei ole enää se, että polttarisankarin pitäisi jotenkin nolata itsensä kaupungilla nolossa asussa ja esimerkiksi myyden vaikka suukkoja tai halauksia. Nykyään panostetaan enemmän siihen, että sankarilla on hauskaa ja hän saa tehdä jotain joka hänestä itsestä on mukavaa ja usein myös jotain erikoista hänen mielestään. Nykyään ei ole muodissa sekään että polttareiden pitäisi maksaa kauhean paljon vaan kyse on ennemminkin hyvistä ideoista, joiden ei tarvitse olla kalliitta asioita.

Morsian
Morsian voi mennä hyvällä mielellä naimisiin polttareiden jälkeen

Morsiamen yllätyshaku ja asuvalinta

Morsiamelle ei usein kerrota polttareista etukäteen. Morsian haetaan usein töistä polttareihinsa, joka on edelleenkin mukava idea. Kulkuneuvoksi haulle voi valita jotain erikoisempaa. Hakijakin voi olla joku morsiamelle tuntematon. Jos morsian haetaan vaikka moottoripyörällä niin hakija voi olla joku motoristi, jos joku polttareiden suunnittelijoista tuntee sellaisen. Jos joku omistaisi tai saisi käyttöönsä jonkin erikoisen kulkuvälineen vaikkapa laatikkopyörän niin sekin olisi hauska idea hakuvälineeksi.

Vaikka nykyään ei enää haluta nolata morsianta pukemalla häntä johonkin naurettavaan asuun, morsian voidaan pukea kuitenkin jotenkin erikoisemmin. Hyvä idea voisi olla että koko seurue pukeutuisi samaan teemaan. Usein näkee polttariseurueita, joissa kaikilla on jotkin samankaltaiset päähineet päässä ja polttarisankarilla sitten saman teeman vähän erikoisempi versio päähineestä. Polttarisankarille voi myös hankkia olan yli menevän nauhan, jossa lukee että kyseessä on tuleva morsian.

Ohjelmaa päiväksi

Yleensä polttarit alkavat jo aamupäivällä ja koko päiväksi on keksittävä mukavaa tekemistä. Se mitä tehdään, täytyy olla tulevasta morsiamesta mukavaa. Enää ei ole muodissa, että nolataan hänet jollain tavalla. Jos tuleva morsian on villi ja rohkea niin ohjelmassa voisi olla vaikka seinäkiipeilyä tai jotain muuta rohkeaa, joka ei ole kuitenkaan sankarille tuttua hommaa.

Jos tuleva morsian ei ole sellainen joka meikkaa paljon ja käy kauneushoitoloissa, nyt olisi hyvä sauma viedä hänet sellaiseen. Se olisi häitä vartenkin hyvää harjoitusta, koska suurin osa morsiamista haluaa kuitenkin kaunistautua meikein ja kynsilakoin häihin.

Moni polttarisankari viedään johonkin toimintaan, johon koko seurue voi osallistua. Tällainen voi olla tanssitunti tai jokin urheilulaji. Myös jotkut hieman jännittävämmät elämykset, kuten Room Escape-pelit ovat nykyään suosittua polttaritekemistä! Jos tarkoitus on mennä tämän jälkeen johonkin saunatiloihin niin siellä saa sitten hien pois iholta. Tässä tapauksessa morsiamelle voi hankkia saunatiloihin sitten meikkaajaan ja kampaajan.

Taiat, leikit ja saunominen illalla

Morsiussauna
Morsiussauna on hyvä vaihtoehto ohjelmaan

Päiväohjelman jälkeen moni polttariporukka haluaa kokoontua johonkin tiloihin yhdessä. Tämä on yleensä saunatila. Saunatiloissa on hyvä järjestää jotain ohjelmaa myös. On olemassa paljon erilaisia morsiustaikoja. Useat näistä ovat sellaisia, jotka sotkevat saunan. Hyvä idea olisikin vähän muunnella näitä. Suolaa sirotellaan tulevan morsiamen päälle, jotta vanha suola ei janottaisi. Suolan sijaan voitaisiin käyttää suolasaippuaa, joka ei sotke saunaa. Morsiussaunassa käytetään myös hunajaa niin että morsiamen elämästä tulisi makeaa ja jauhoja, jotka tuovat taloon leipää ja morsiamelle hedelmällisyyttä. Jos ei näilläkään haluta sotkea niin hunajan sijaan voidaan käyttää jotain pesuainetta, jossa on hunajaa ja jauhojen sijaan jotain kuorinta-ainetta.

Morsiussanassa on hyvä hetki järjestää morsiamelle jotain tietovisoja. Tulevasta sulhasesta voi selvittää etukäteen jotain erikoisia juttuja, joita sulhanen on tehnyt tai kokenut. Näistä voi sitten tehdä tulevalle morsiamelle jonkinlaisen tietovisan. Vaihtoehtoja voi olla vaikka kolme, joista pitää valita se oikea. On kuitenkin parempi että kysymykset eivät ole liian vaikeita, jotta tulevalle morsiamelle ei saada pahaa mieltä siitä, että hän ei tunnekaan tulevaa sulhastaan. Loppuillasta jos tuleva morsian pitää baarielämästä niin voidaan lähteä johonkin mukavaan paikkaan juomaan drinkkejä. Yksi vaihtoehto on myös saunoa paikassa, jossa voidaan olla vaikka yötäkin yhdessä eikä tarvitse poistua sieltä koko iltana.

Miehet \ Naiset \ Shoppailu \ Vinkit

Miten voit ansaita tai säästää ylimääräistä shoppailurahaa?

Miten voit ansaita tai säästää ylimääräistä shoppailurahaa?

Shoppailu on kallista ja siihen saa kulumaan hyvinkin paljon rahaa. Varsinkin jos sitä pitää harrastuksenaan niin siihen oltava varaa. Jos rahaa kuluu enemmän kuin haluaisi tai on varaa, niin kannattaa miettiä miten säästää sitä varten tai ansaita lisää. Ensimmäisenä kannattaa miettiä miten välttyisi ostamasta turhia asioita, joita ei tarvitse tai käytä ollenkaan. Kannattaa myös selvittää ostaako tuotteen halvimmalla hinnalla vai saisiko sen muualta tai muuta kautta halvemmalla. Jotain kannattaa ostaa myös käytettynä eikä aina uutena. Tällä tavalla ajattelee myös luontoa kun kaikkea ei osta uutena.

Shoppailua
Shoppailureissuilla menee yleensä sunniteltua enemmän rahaa

Ylimääräisiä tienestejä

Yksi keino saada shoppailua varten rahaa on tehdä ylimääräisiä töitä. Työ voi olla jokin sivutyö osa-aikaisesti oman työn lisäksi. Tämä vaatii tietysti lisää aikaa vapaa-ajalta ja ei onnistu kaikilta. Jos on perhettä, niin kannattaa kysyä heiltä lupa ylimääräiseen työaikaan. Helpointa olisi jos sivutyönä voisi tehdä jotain sellaista joka ei vaadi tiettyä aikaa tai paikkaa. Voisi tehdä työtä silloin kun huomaa että on ylimääräistä aikaa. Jos on paljon harrastuksia niin niitäkin voi vähän vähentää, jotta jäisi aikaa työlle.

Toinen keino ylimääräisille tienesteille on kysyä omalta työpaikalta lisätunteja. Joskus voi käydä niinkin että työpaikalla on niin kiireistä että tätä kysytään jo ennen kuin itse ehtii. Kannattaa ilmoittaa kuitenkin jo etukäteen että on valmis tekemään ylitöitä tarvittaessa, jotta näitä ylimääräisiä tunteja ehdotetaan.

Kolmas vaihtoehto tienata on tehdä itse jotain esimerkiksi vaikka myydä kirpputorilla itselle tarpeettomia tuotteita. Tuotteita voi myydä kirpputoreilla paikan päällä tai netissä. Netissä on monia paikkoja tätä varten. Huuto.fi ja tori.fi ovat hyviä paikkoja myynnille netin kautta. Myös Facebookissa on ryhmiä, joissa myydään tuotteita. Samalla voi itsekin katsella käytettyjä tuotteita ja ostaa niitä halvemmalla kuin kaupasta uutena. Tienata voi myös niin että kirjoittaa blogia. Tällä tavalla mukava harrastus voi tuoda vähän lisää rahaa. Tämä vaatii kuitenkin paljon perehtymistä siihen miten blogilla on mahdollisuus tienata. Kirjoitukseen pitää olla paljon aikaa, koska ei riitä että kirjoittelee vain harvoin.

Neljäntenä vaihtoehtona, joka vaatii huomattavasti eniten aikaa, paneutumista ja missä on suurin riski, on sijoittaminen. Siinä on myös kuitenkin vastavuoroisesti suurin tuotto-odotus, ja vaatteiden sijaan voit tuotoilla shoppailla esimerkiksi uuden auton! Kannattaa tutustua eri sijoitusblogien antimiin, jotta pääsee kunnolla kartalle sijoittamisesta.

Säästöjä
Pienistä puroista syntyvät isot säästöt

Miten säästetään ja mistä voi säästää?

Jos ei ole mahdollisuutta saada tai tehdä ylimääräisiä töitä voi säästää palkasta rahaa shoppailuun. Kun säästää jostain muusta niin jää rahaa shoppailujen tekoon. Ruokakaupassakin voi säästää. Kun kirjoittaa lapulle ylös kotona mitä tarvitsee ja ei poikkea kaupassa listalta niin ei tule ostettua mitään ylimääräisiä ruokia. Kaupassa voi myös miettiä voisiko ostaa samasta asiasta sen halvimman version. Monilla kauppaketjuilla on omat halpamerkit. Kannattaa ostaa ruokaa vain sen verran, että ehtii syömään kaiken ennen pilaantumista.

Säästää voi myös kilpailuttamalla sähköyhtiöitä ja oikean yhtiön valitsemalla voi säästää vuodessa kymmeniä tai jopa satoja euroja. Myös matkapuhelimen liittymä ja nettiliittymä kannattaa välillä vaihtaa, kun tulee sopivia tarjouksia eteen. Tarjouksia kannattaa seurata melkein mihin tahansa liittyen, jos haluaa säästää. Myös kotona touhutessa voi säästää kun miettii mihin aikaan pesee pyykkiä tai käyttää sähköä. Sähkö maksaa vähemmän eri aikaan vuorokaudessa. Vedessäkin voi säästää, jos käy suihkussa nopeammin ja pesee vain täysiä koneellisia pyykkiä ja astioita.

Polttoaine on kallista ja kannattaa käydä töissä ja muualla pyörällä jos mahdollista. Tällä tavalla saa samalla kuntoiltua ja voi jättää iltalenkin väliin. Iltalenkin sijasta jää taas aikaa tehdä jotain ylimääräistä työtä, jos on sellaisia hankkinut, jotta saisi lisää shoppailurahaa.